Fedora 12 (kehitysversio)

Koitanpa kuitenkin vielä istua käsieni päällä ja jättää päivityksen tekemättä, koska Fedora 12 sisältää niin rutkasti uusinta uutta.
Todennäköisimmin päivitys tapahtuu aikanaan preupgade -metodilla, joten on suositeltavaa, että jakelu on mahdollisimman valmis, kunhan se saadaan kokoon :wink:

Itse käyttänyt nyt muutaman viikon työkoneessani ja erittäin tyytyväinen olen ollut. Pieniä ongelmia kyllä vielä löytynyt, mutta eiköhän ahkeralla bugiraportoinnilla ja apuja kyselemällä kaikki selviä.

Mitä nyt olen gnome-shelliä käyttänyt, niin olen ollut siihen tyytyväinen. Toiminut hienosti jo tässä vaiheessa ja mielestäni erittäin mielenkiintoinen idealtaan. JavaScript toteutukset ovat yksinkertaisia ja uskoisinkin, että se innostaa monia kehittämään uusia ideoita käyttöliittymään.

No nyt tuli kokeiltua tuotakin ominaisuutta KDE-version kanssa. Toimi erittäin hyvin. Tämä on ehdottomasti hyvä parannus. Aikaisemmin käyttänyt skriptaa “livecd-iso-to-disk”, jonka kanssa oli aika ajoin ongelmia.

Hieman kokemuksia parin päivän käytön jälkeen:

[ul][li]Intelin DP35DP-emolevy tarvitsi BIOS-päivityksen, 2.6.31-kerneli ilmeisesti käyttää järjestelmää jotenkin uudella tavalla, USB-tuki hajosi ilman päivitystä. http://vpv.kapsi.fi/blog/2009/10/fedora-12-beta-linux-2-6-31-5-rc1-intel-dp35dp-mainboard-requires-bios-update/[/li]
[li]Radeon HD3000 -sarjan näytönohjaimella kernel mode setting aiheuttaa sen, että työpöydälle päästyä kuva katoaa vähän ajan päästä. Tarvitaan siis kernelille nomodeset-parametri ja samalla menetetään hieno graafinen buutti :wink: http://vpv.kapsi.fi/blog/2009/10/fedora-12-beta-and-ati-radeon-hd-3450-nomodeset-needed/[/li]
[li]nm-applet kaatui kirjautumisen jälkeen, mutta tämä korjattiin Betan jälkeen julkaistuissa päivityksissä.[/li]
[li]Intel Centrino -pohjaisessa läppärissä suspend ja hibernate toimii vähän miten sattuu, F11:ssä toimivat ihan täysin. Jokainen uusi kerneliversio näyttää rikkovan tuossa suhteessa jotain ;)[/li]
[li]Banshee kaatuilee, mutta onneksi on Amarok[/li][/ul]

Kaikenlaista pientä ongelmaa on siis ollut, mutta esim. tässä pöytäkoneella nyt kun nomodesetin kanssa saa kuvankin pysymään näkyvillä, niin toimii perus-työpöytäkäytössä vakaasti, kuten yleensäkin.

Kokeilin tuota betaa ja eilen imuroitua yöllistä versiota, joista kumpikaan ei käynnisty kannettavassa (HP 6735s). Pöytäkoneessa toimii. Fedora 11 toimii tässä kannettavassa ihan hyvin kyllä.

Näyttäisi olevan kaikissa uusissa distroissa jotain vikaa network-managerissa, ainakaan pppoe:n kautta sillä ei saa yhteyttä. Ubuntussa ja Debian testingissä pääsi kyllä komentoriviltä nettiin, mutta tuossa uusimmassa Fedorassa en ole sitä saanut vielä toimimaan.

Osaatko kuvailla, että mitä käynnistyksessä tapahtuu?

Näyttäisi siltä, että kannettavassasi olisi HD3200 näytönohjain. HDxxxx näytönohjaimien kanssa on tosiaan ollut ongelmia ja niistä on muutamia bugiraportteja olemassa:
https://bugzilla.redhat.com/show_bug.cgi?id=517625
https://bugzilla.redhat.com/show_bug.cgi?id=528593

Käynnistyykö paremmin jos lisäät boot-parametriksi “nomodeset” ?

Tiedätkö onko tuosta olemassa bugiraporttia?

[quote=“cmp, post:26, topic:698”][quote author=ksu link=topic=710.msg4963#msg4963 date=1257353291]
Kokeilin tuota betaa ja eilen imuroitua yöllistä versiota, joista kumpikaan ei käynnisty kannettavassa (HP 6735s). Pöytäkoneessa toimii. Fedora 11 toimii tässä kannettavassa ihan hyvin kyllä.[/quote]

Osaatko kuvailla, että mitä käynnistyksessä tapahtuu?[/quote]

Cd pyörii ja valo vilkuttaa, näytöllä musta ruutu ja prossutuuletin humisee suurilla kierroksilla. Näppäimistä ei tapahtunut mitään, eli jumissa tuntuisi olevan.

[quote=“cmp, post:26, topic:698”][quote author=ksu link=topic=710.msg4963#msg4963 date=1257353291]
Näyttäisi olevan kaikissa uusissa distroissa jotain vikaa network-managerissa, ainakaan pppoe:n kautta sillä ei saa yhteyttä. Ubuntussa ja Debian testingissä pääsi kyllä komentoriviltä nettiin, mutta tuossa uusimmassa Fedorassa en ole sitä saanut vielä toimimaan.
[/quote]

Tiedätkö onko tuosta olemassa bugiraporttia?[/quote]

Googlella löytyy jotain:

https://bugs.launchpad.net/ubuntu/+source/network-manager/+bug/448287
https://bugs.launchpad.net/ubuntu/+source/network-manager/+bug/432205
http://ubuntuforums.org/showthread.php?p=8213343#post8213343

Tuon on ilmeisesti siis korjattu ja Fedoraan tulee toivottavasti toimiva versio.

[quote=“ksu, post:27, topic:698”][quote author=cmp link=topic=710.msg4987#msg4987 date=1257498020]
Osaatko kuvailla, että mitä käynnistyksessä tapahtuu?
[/quote]
Cd pyörii ja valo vilkuttaa, näytöllä musta ruutu ja prossutuuletin humisee suurilla kierroksilla. Näppäimistä ei tapahtunut mitään, eli jumissa tuntuisi olevan.[/quote]

Koneessasi vaikuttaisi juurikin olevan tuo pahamaineinen ICH8 piirisarja, joka aiheuttaa Xorg:n jumiutumisen ja prossessorin ahkeran käytön, josta tuulettimen kova käyminen johtuu

https://bugzilla.redhat.com/show_bug.cgi?id=517625

pcie_asm=off ja/tai nomodeset boottiparametriksi voisi korjata tilanteen. Täytyy seurailla miten näiden bugien korjaaminen edistyy.

[quote=“ksu, post:25, topic:698”]Googlella löytyy jotain:

https://bugs.launchpad.net/ubuntu/+source/network-manager/+bug/448287
https://bugs.launchpad.net/ubuntu/+source/network-manager/+bug/432205
http://ubuntuforums.org/showthread.php?p=8213343#post8213343

Tuon on ilmeisesti siis korjattu ja Fedoraan tulee toivottavasti toimiva versio.[/quote]

Jeps, kiitoksia linkeistä.

Näyttää korjaus olevan jo Ubuntu:n branchissä. Sen toimivuudesta ei tosin taida olla vielä takeita - kommentti #86. En näe kyllä minkäänlaista mainintaa upstream-versiosta tai aiheesta keskustelua kehityslistalla. Täytyy toivoa, että patch matkaa joskus upstream-versioon asti.

Tällainen bugi on äskettäin korjattu F12:een, lieneekö sama
https://bugzilla.redhat.com/show_bug.cgi?id=532862

[quote=“vpv, post:29, topic:698”]Tällainen bugi on äskettäin korjattu F12:een, lieneekö sama
https://bugzilla.redhat.com/show_bug.cgi?id=532862[/quote]

Samasta ongelmasta näyttää olevan kyse.
http://cvs.fedoraproject.org/viewvc/F-12/NetworkManager/pppoe-auth-fix-82011dff04123d.patch?view=markup
http://launchpadlibrarian.net/34710401/lp432205.patch

Sen verran tilannepäivitystä noihin omalle kohdalleni sattuneisiin bugeihin, että R600-sarjan Radeon-kortilla toimii nyt kernel mode setting ilman, että kone jumiutuu. 2D- ja erityisesti Flash-videoiden piirto on hidasta, se tuskin muuttuu miksikään ennen julkaisua. Ehkäpä sekin ajan kanssa korjaantuu, nuo avoimet ajurit ovat niin nopean kehityksen alla juuri nyt.

Irkissä yhdellä kanavalla tuli lisäksi vastaan Linux-ytimen kehityslistalta tietoa, että Linus olisi ollut sitä mieltä, että kernelissä on syytä varautua paremmin noihin rikkinäisiin BIOSeihin, eli ehkäpä tulevat kernelin versiot toimivat taas paremmin niiden kanssa. En ole kuitenkaan huomannut, että tuollaista “workaroundia” olisi tullut Fedoran kerneliin mukaan, joten voi olla, että julkaistava F12 vaatii BIOS-päivityksiä joihinkin koneisiin.

Edit: Tässäpä Linusin mielipide asiasta: Re: 2.6.32-rc4: Reported regressions from 2.6.31 [LWN.net]

BIOS writers write crap, because it's a crap job. It's that simple. Yes, they're probably drunk or drugged up, but they need it to deal with the hand they have been dealt.

[quote=“cmp, post:28, topic:698”][quote author=ksu link=topic=710.msg4991#msg4991 date=1257511365]

Cd pyörii ja valo vilkuttaa, näytöllä musta ruutu ja prossutuuletin humisee suurilla kierroksilla. Näppäimistä ei tapahtunut mitään, eli jumissa tuntuisi olevan.
[/quote]

Koneessasi vaikuttaisi juurikin olevan tuo pahamaineinen ICH8 piirisarja, joka aiheuttaa Xorg:n jumiutumisen ja prossessorin ahkeran käytön, josta tuulettimen kova käyminen johtuu

https://bugzilla.redhat.com/show_bug.cgi?id=517625

pcie_asm=off ja/tai nomodeset boottiparametriksi voisi korjata tilanteen. Täytyy seurailla miten näiden bugien korjaaminen edistyy.[/quote]

Kokeilin vielä huvikseen 64 bittisellä versiolla. Sama juttu, eli jumittuu heti boottaukseen. Taitaa vika olla siis biosissa / uudessa kernelissä? Tässä ei näy mitään alkutekstejä edes, johtuneeko siitä että on graafinen bios.

Kokeilit noiden boot-parametrien kanssa?

En itse kyllä usko, että johtuisi graafisesti BIOSista, mutta eihän sitä koskaan tiedä :). Tänään tuli uusi kernel-päivitys, joka mukana seuraavassa nightly-buildissa. Se kannattaa varmaan katsastaa.

[quote=“cmp, post:33, topic:698”][quote author=ksu link=topic=710.msg5000#msg5000 date=1257539084]
Kokeilin vielä huvikseen 64 bittisellä versiolla. Sama juttu, eli jumittuu heti boottaukseen. Taitaa vika olla siis biosissa / uudessa kernelissä? Tässä ei näy mitään alkutekstejä edes, johtuneeko siitä että on graafinen bios.
[/quote]

Kokeilit noiden boot-parametrien kanssa?

En itse kyllä usko, että johtuisi graafisesti BIOSista, mutta eihän sitä koskaan tiedä :). Tänään tuli uusi kernel-päivitys, joka mukana seuraavassa nightly-buildissa. Se kannattaa varmaan katsastaa.[/quote]

En voi antaa mitään parametreja koska kone on heti jumissa. Ei siis näy edes biosin tekstejä.

[quote=“ksu, post:34, topic:698”][quote author=cmp link=topic=710.msg5001#msg5001 date=1257542651]

Kokeilit noiden boot-parametrien kanssa?

En itse kyllä usko, että johtuisi graafisesti BIOSista, mutta eihän sitä koskaan tiedä :). Tänään tuli uusi kernel-päivitys, joka mukana seuraavassa nightly-buildissa. Se kannattaa varmaan katsastaa.
[/quote]

En voi antaa mitään parametreja koska kone on heti jumissa. Ei siis näy edes biosin tekstejä.[/quote]

Graafisen logon voi kytkeä pois päältä bios asetuksista, samalla kannattaa asentaa uusin firmware päivitys.


Eero

https://www.redhat.com/archives/fedora-test-list/2009-November/msg00451.html

We have just completed our Go / No Go meeting for Fedora 12 and have reached the decision to Go. Fedora 12's package set is golden and we're ready to stage things for shipping.

Eli Fedora 12 on nyt “valmis” ja julkaisu tulee tapahtumaan aikataulussa, ellei sitten mirroroinnin kanssa ole jotain ongelmia. Ensimmäisiä päivityksiäkin ns. Gold-pakettijoukkoon verrattuna on jo julkaistu.

Minun koneeseeni osuneesta Intel IOMMU -BIOS-bugista sen verran vielä, että se on nyt kierretty julkaisuun menneessä kernelissä.

[quote=“vpv, post:36, topic:698”]https://www.redhat.com/archives/fedora-test-list/2009-November/msg00451.html

[quote]We have just completed our Go / No Go meeting for Fedora 12 and have
reached the decision to Go. Fedora 12’s package set is golden and we’re
ready to stage things for shipping.[/quote]

Eli Fedora 12 on nyt “valmis” ja julkaisu tulee tapahtumaan aikataulussa, ellei sitten mirroroinnin kanssa ole jotain ongelmia. Ensimmäisiä päivityksiäkin ns. Gold-pakettijoukkoon verrattuna on jo julkaistu.

Minun koneeseeni osuneesta Intel IOMMU -BIOS-bugista sen verran vielä, että se on nyt kierretty julkaisuun menneessä kernelissä.[/quote]

Linuxeja tulee ulos sitä vauhtia, ettei edes ehdi edes kokeilemaan.

OpenSuSE tänään vai olikos se vasta huomenna…


Eero

Nyt tuli tieto, että Preupraden käyttäminen Fedora 12:een päivittämiseen ei todennäköisesti tule toimimaan. Tämä johtuu siitä, että F12:n asennusohjelma ja kernelit ovat niin isoja, että ne eivät mahdu 200 MB:n /boot-osiolle, jonka Fedora on tehnyt oletuksena viime julkaisuissa. Positiivisena puolena voisi sanoa, että kerneleiden koon kasvu johtuu ilmeisesti siitä, että initrd:t tehdään uudella Dracut-softalla ja ne ovat entistä geneerisempiä, eli toivottavasti esim. emolevyn vaihdon jälkeen ei enää tarvitse tehdä uutta initrd:tä käsin jostain rescue-levyltä, että saa järjestelmän taas buuttaamaan.

Eipä taida jäädä päivittäjille muita vaihtoehtoja kuin suora päivitys yumilla, mikä on hieman riskialtista, tai sitten päivitys DVD:ltä.

https://fedorahosted.org/fesco/ticket/270
https://fedoraproject.org/wiki/Dracut

Käytin boot-osioksi paljon 200Mt:a isompaa osiota. Todennäköisesti ensin yritän pre-upgradea (jos se on kuitenkin tarjolla).
Joitakin muitakin syitä oli isolle boot-osiolle. Mainittakoon vaikka omat kernel-viritykset (eli käännökset) tai jonkin Live-version
boottaus ko. osiolta.

Noiden DVD-levyjen kanssa minulla on aina välillä ollut ongelmia :frowning: Syynä ehkä ikävä (surkea?) emo. Pahimmillaan asennusmedia, joka on toiminut ihan ok. toisessa emossa, on vain tyytynyt boottaamaan koneen heti ja jäänyt näin silmukkaan. Onnistuneen päivityksen tai asennuksen jälkeen, järjestelmä on toki sitten kyllä toiminut.

Cd-asennuslevyt (1-6) ja varsinkin nettiasennus-cd lienevät myös käytettävissä.