HP tulostinta ostamassa (ratkaistu)

Käytössäni on tosiaan vanha F11. Olen harkinnut rautahankintoja (miniläppäri) ja siinä yhteydessä voisi tosiaan tehdä täydellisen suursiivouksen Win malliin.

Skannaus onnistui vihdoinkin, sekä OpenOfficen että Gimpin kautta. Tekstin ymmärtämistä en ole vielä testannut. Luovuin F11:sta ja otin F14:n.

Oletan ongelmieni johtuneen siitä, että tein päivityksen Fedora10 -> Fedora11 YUM menetelmällä. Jokin tökkäsi tuolloin Gimpissä, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. Myöhemmin totesin, että yläpaneelissa esiintyi sana “Tiedosto” kahteen kertaan jota pidin kääntäjän lapsuksena, mutta joka taisikin johtua vajavaisesti poistetusta Gimpin vanhemmasta versiosta. Vasta äsken kun siivosin kovalevyä, oli piilotiedostoissa sekä gimp2.4 ja gimp2.6 jotka jätin kopioimatta ja asensin Gimpin “puhtaalta pöydältä”.

Fedora on palstan keskusteluiden mukaan päivitettävissä yhden version yli. Mutta lähtökohta lienee, että Fedora kannattaa päivittää versio versiolta.

Olen todennut päivityksien onnistuvan parhaiten asennuslevyllä (netinstall, jos kaistaa on kohtuullisesti - millään mokkuyhteyksillä en jakeluja aio päivittää). Fedoran asennuslevy tarjoaa tuon päivitysvaihtoehdon.

Käyttäjän konfigurointitiedostot ovat nimenomaan noissa piilotiedostoissa, jotka voivat vakavasti haitata uuden version asennukseksessa. En pidä aina fiksuimpana vaihtoehtona erillistä /home -osiota, jota hyödynnetään uuden jakeluversion päivityksen jälkeen ihan sellaisenaan.