BI-asiantuntija liiketoiminnan kehittämisen pariin

Kiinnostaako sinua joustavat sekä itsenäiset työtehtävät tunnetussa elintarvikealan yrityksessä? BI-asiantuntijana pääset laatimaan raportteja erilaisilla tietojohtamisen työvälineillä, pääsääntöisesti Qlikillä. Kyseessä on junior-tason asiantuntijarooli, joka sopii esimerkiksi loppuvaiheen opiskelijalle. Tehtävässä on mahdollisuus työskennellä etänä.

TIETOA TOIMEKSIANNOSTA

Academic Work etsii koko-tai osa-aikaista BI-asiantuntijaa! Pääset itse vaikuttamaan työmäärääsi.

Toimeksianto on osa henkilöstövuokraustamme, jolloin tulet työllistymään Academic Workille, mutta työskentelemään konsulttina asiakasyrityksessämme.

TYÖNKUVA

Pääsääntöiset työtehtäväsi ovat raporttien laatimista QlikViewillä sekä QlikSensellä. Muita käytettäviä työkaluja ovat mm. Excel sekä PowerBI. Tulet olemaan osa pientä tietojohtamisen tiimiä, johon tällä hetkellä kuuluu kaksi työntekijää. Tämän lisäksi teet myös yhteistyötä yrityksen controllereiden kanssa. Osana tiimiä tuot oman tärkeän työpanoksesi konsernin liiketoiminnan kehittämiseen. Tehtävässä tarvitaan oma-aloitteista työotetta, sillä työtehtäviin kuuluu myös asioiden selvittämistä itsenäisesti.

Työtehtäviisi kuuluu:

  • Raporttien laatiminen erilaisilla BI-työkaluilla
  • Yhteistyö muun tiimin kanssa
  • Asioiden selvittäminen ja ongelmien ratkominen itsenäisesti

Työskentely on mahdollista kolmella eri paikkakunnalla (Kerava, Pietarsaari tai Ulvila). Ilmoitathan hakemuksessasi, mikäli preferoit jotain tiettyä sijaintia. Pystyt hoitamaan työt myös etänä. Vaikka ensisijaisesti etsimme henkilöä, joka pystyy työskentelemään kokoaikaisesti, niin tehtävässä on myös mahdollisuus työskennellä osa-aikaisesti, kuitenkin vähintään 3-4 päivää viikossa.

VAATIMUKSET

Etsimämme henkilö on oma-aloitteinen raportointi-osaaja, joka ei pelkää rutiininomaisia työtehtäviä. Tehtävässä edellytämme kokemusta Qlikistä esimerkiksi työkokemuksen tai harrastuneisuuden kautta. Ideaalitapauksessa olet jo kerryttänyt hieman kokemusta IT-alalta, esimerkiksi kesätyön kautta. Työssä menestyminen edellyttää joko sujuvaa suomea tai ruotsia. Tiimin työkieli on kuitenkin suomi, joten suomea pitää pystyä puhumaan vähintään päivittäistasolla.

Etsimällämme henkilöllä on:

  • Aiempaa kokemusta Qlikin käytöstä, esim. työkokemuksen tai harrastuneisuuden kautta
  • Itsenäinen sekä oma-aloitteinen työote
  • Opintotausta IT-alalta
  • Sujuvat kommunikaatiotaidot suomeksi tai ruotsiksi

Eduksi katsotaan myös, jos sinulla on aiempaa työkokemusta myynnin tai talouden parista. Lisäksi tässä tehtävässä on eduksi, mikäli olet aiemmin käyttänyt ERP-ohjelmaa Lawson Infor M3.

Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä aloitamme haastattelut heti soveltuvien henkilöiden haettua paikkaa!

Aloitus: Mahdollisimman pian

Työmäärä: Kokoaikainen, 37,5h/viikko. Osa-aika myös mahdollista, 3-4 päivää/viikko.

Kesto: 12kk

Paikka: Kerava

Palkka: Sopimuksen mukaan

Julkaisupäivämäärä: 9.1.2019

Hae paikkaa tästä: https://jobs.academicwork.fi/annons/biasiantuntija-liiketoiminnan-kehittamisen-pariin/15019627

Virallisena työnantajana Academic Work huolehtii työnantajan lakisääteisistä velvollisuuksista kuten palkanmaksusta, työterveyshuollosta ja vakuutuksista. Meille on tärkeää, että voit hyvin ja viihdyt työssäsi, joten konsulttipäällikkösi pitää sinuun säännöllisesti yhteyttä sekä pyrkii omalta osaltaan edesauttamaan urapolkusi kehittymistä. Academic Work on Hyvä työpaikka -auktorisoitu vastuullinen henkilöstöpalveluyritys ja meillä viihdytään tyytyväisyystutkimusten perusteella todella hyvin – olemme tästä erittäin ylpeitä. Me haluamme auttaa sinua menestymään ja teemme kunnianhimoisesti töitä sen eteen joka päivä!

LISÄTIETOA HAKUPROSESSISTA

Voit hakea tehtävään ainoastaan kotisivujemme kautta! Mikäli rekisteröidyt uutena hakijana sivuillemme, liitäthän CV:si mukaan hakemukseesi erillisenä tiedostona kohdassa ”ladattavat tiedostot”. Voit hakea työpaikkaa painamalla ”Hae työpaikkaa!” työpaikkailmoituksen alta.

Mikäli sinulla herää kysymyksiä hakuprosessiin liittyen, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen hel03@academicwork.fi. Muistathan mainita työpaikkakohtaisen ID-numeron viestissäsi. Huomioithan, että emme ota sähköpostilla vastaan hakemuksia.

Käymme hakijoita jatkuvasti läpi ja saatamme kontaktoida uusia hakijoita nopeallakin aikataululla, mikä tarkoittaa, että ilmoitus saattaa poistua sivuiltamme jo ennen viimeistä hakupäivää. Suosittelemme siis hakemaan paikkaa niin pian kuin mahdollista. Ilmoituksen poistuttua sivuiltamme hakuprosessi on jo päättynyt tai olemme vastaanottaneet useampia potentiaalisia hakemuksia paikkaan ja näin ollen edenneet hakuprosessissa. Tarkempaa tietoa hakuprosessista löydät sivuiltamme
https://www.academicwork.fi/rekrytointiprosessi.

Academic Work on Home of the Young Professionals. Olemme erikoistuneet työllistämään opiskelijoita, vastavalmistuneita ja uransa alkuvaiheessa olevia ammattilaisia. Voit työskennellä meidän kauttamme vuokrattuna konsulttina asiakastoimeksiannossa tai työllistyä suoraan asiakasyritykseemme rekrytointiyhteistyömme kautta. Lue lisää osoitteessa www.academicwork.fi.

YRITYSKUVAUS

Asiakasyrityksemme on tunnettu elintarvikealan yritys. Yrityksellä on tinkimättömät laatuperiaatteet ja se valmistaa puhtaita tuotteita, joissa lihapitoisuus on korkea ja ylimääräisiä lisäaineita ei käytetä. Yhteistyö, osallisuus ja jäljitettävyys ovat yritykselle tärkeitä periaatteita.