Esittäytyminen ja ehdotus

Moi, se sama qwertyy Ubuntu foorumeilta. Monesti ollut ajatuksena rekisteröityä tällekin foorumille. Nyt Ubuntun foorumien jatkuvasti tahmatessa ajattelin siirtyä toteutuksen puolelle :slight_smile:

Yksi asia heti alkuun pisti silmään. Miksi vain Fedoralle on tehty oma ns. alifoorumi? Tosin, ei nyt millään pahalla, mutta voipi olla että näin vähillä osanottajilla ja viestimäärillä tarvetta alifoorumeille ei edes ole.

edit
Nyt vasta huomasin että ylläpito on “pinnannut” melkoisen määrän todella vanhoja ketjuja ::slight_smile:

Samaa mieltä olen.Ubuntu-foorumi on usein jumissa.
Itsekkin rekisteröidyin tänne foorumille.

Hiljaiseltahan hieman vaikuttaa,mutta eiköhän se siitä piristy,
toivotaan ainaskin. ;D

Jakelujen lokeroiminen ei oikeastaan ole edes kovin tärkeää - paremminkin päinvastoin. Kaikki jakelut kuitenkin toimivat pääpiirteittäin aivan samoin Linux-kernelin ympärillä. Jotkut jakelun omat asennusohjelmat ja määrittelytiedostot sitten erikseen.
Fedora-jakelulle ei oikein ole omaa suomenkielistä foorumia, kun Fedora-Suomi lopetti fooruminsa ylläpidon (spammipostin vuoksi?).
http://fedorasuomi.eu/keskustelu/
Mahdollisesti suomenkieliset Fedora-käyttäjät tukeutuvat kansainvälisiin Fedora-foorumeihin, joka tietenkin on sääli, koska jakelusta ei voi käydä keskustelua omalla äidinkielellään.

[quote=“juyli, post:3, topic:1485”]Jakelujen lokeroiminen ei oikeastaan ole edes kovin tärkeää - paremminkin päinvastoin. Kaikki jakelut kuitenkin toimivat pääpiirteittäin aivan samoin Linux-kernelin ympärillä. Jotkut jakelun omat asennusohjelmat ja määrittelytiedostot sitten erikseen.[/quote]Tuo on kyllä todella hyvä pointti. Tarkemman täsmennyksen luulisi tosiaan riittävän esim. mainintana aiheessa tai viestiotsikossa, mihin jakeluun asia liittyy. Siis jos kyseessä jokin erityisemmin jakeluspesifistinen asia.

Entäs jos yhden keskustelualueen nimi olisi ”Jakelukohtaiset kysymykset”? Kyllähän niitäkin on. Vaikka useimmiten jakelukohtaiset erot ovat ohitettavissa puukottamalla suoraan konffitiedostoja, esim. openSUSEssa YaSTin ohittaminen tällä tavoin voi tuottaa outoja lisäongelmia.

Varmaan ihan toimiva ratkaisu tuokin.