Fedora 17

Asensin sitten etuajassa uuden Fedoran.
Kaikki toimii hienosti. Mutta kyllä tuo uusi Gnome on vaikea kun ei ole suomenkielisiä
tuunausohjeita missään.
En onnistunut löytämään sääaplettia työpöydälle enkä muuttamaan yläpalkin mustaa väriä joksikin muuksi.
No, asensin sitten kde-pöydän ja tämä on oikea unelma.
Voin suositella kaikille.

Minäkin olen muutamaan koneeseen Fedora 17:n jo päivittänyt, ja ihan suht samaan tapaan tämä on toiminut kuin aiemmatkin Fedorat.

Uudesta Gnomesta tykkään sikäli että se on defaulttina yksi vähiten minussa säätöhaluja herättävä työpöytäympäristö. Itseäni ei siis juurikaan haittaa että sitä ei ole tehty erityisen säädettäväksi. Toisaalta en aina käytä yksinomaan Gnomea joten jonkin verran tulee kuitenkin aikaa käytettyä käyttöliittymien säätämiseen.

Uudistuksia Fedora 17:ssa näyttäisi olevan suhteellisen vähän, mutta on siellä muutama ihan mielenkiintoinen muutos.

Ensinnäkin asennin näyttäisi taas pärjäävän paljon vähemmällä keskusmuistilla kuin Fedora 15:n ja Fedora 16:n asentimet. Ainakin noita release candidateja pystyi asentamaan esimerkiksi 512 MiB keskusmuistilla, kun aiemmin minimivaatimus oli käsittääkseni gigatavu.

Käyttäjälle näkyviä isoja muutoksia taisi tulla tällä kertaa aika vähän, mikä varmaan on ihan hyvä. Fedora 15 kuitenkin muutti niin monta asiaa että monella varmaan niissä on vielä sulattelemista.

Tein tästä pysyvän aiheen, sikäli kun yleistä F-17-keskustelua tulee niin sen voisi ohjata tänne.

Lataukset: https://fedoraproject.org/fi/get-fedora
Julkaisutiedote: https://docs.fedoraproject.org/en-US/Fedora/17/html/Release_Notes/index.html
Yleisimmät bugit: https://fedoraproject.org/wiki/Common_F17_bugs

Nykyisin Fedoran lataussivu näköjään oletuksena tarjoaa 64-bittistä levykuvaa, käytännössä kaikki uudet koneet varmaan ovatkin 64-bittisiä.