Laaagggg

Latasin ja asensin Winen joka toimii aika hyvin, mutta iskee useisiin peleihin ikävän lagin. Tavallisesti se häiritsee vain vähän, mutta 3D pelien fps on noin 0-2 (ja puhun peleistä jotka julkaistiin 90 luvun lopulla ja 2000 luvun alussa). Koneen tehoissa ei voi olla vikaa, koska aikaisemmin samalla koneella oli XP ja se pyöritti samoja pelejä 10x nopeammin. Voiko ongelmaa korjata?

Tuosta voisi olettaa, että 3D-kiihdytys ei ole käytössä. Mikä jakelu, mikä näytönohjain, osaatko sanoa mitkä näytönohjaimen ajurit?

Öö… En oikeastaan tiedä. Yritin kysyä faijalta mutta hän sanoi että nää tiedot löytyy jostain asetuksista tai ohjauspaneelista. Koitin lähteä ettimään enkä oikeastaan löytänyt. Osaatko auttaa?

Lisäksi ajattelin sanoa tähän, ettei uutta aihetta tarvitse tehdä, että jos yritän käynnistää joitain tiettyjä exe-pelejä (winellä tai ei) niin ensin tämä lataa hetken ja sitten lopettaa tuloksetta. Kysymys lienee ilmiselvä.

Allekirjoituksesta selviää siis, että käytössä on Ubuntu. Tiedätkö versiota? Sen varmaankin näkee esimerkiksi päätteessä komennolla

cat /etc/issue

Näytönohjaimesta voisi selvitä jotain antamalla komento

lspci

Laita tuloste sitten tänne.

Lisäksi ajattelin sanoa tähän, ettei uutta aihetta tarvitse tehdä, että jos yritän käynnistää joitain tiettyjä exe-pelejä (winellä tai ei) niin ensin tämä lataa hetken ja sitten lopettaa tuloksetta. Kysymys lienee ilmiselvä.

Joku voi olla tästä eri mieltä, mutta mun mielestä Windows-pelien pelaamiseen on syytä olla Windows käytössä. Wine ei ole mitenkään täydellinen, vaikka onkin aika hyvä.

[quote=“vpv, post:4, topic:821”][quote author=Doping_Kala link=topic=841.msg4494#msg4494 date=1254046039]
Öö… En oikeastaan tiedä. Yritin kysyä faijalta mutta hän sanoi että nää tiedot löytyy jostain asetuksista tai ohjauspaneelista. Koitin lähteä ettimään enkä oikeastaan löytänyt. Osaatko auttaa?
[/quote]

Allekirjoituksesta selviää siis, että käytössä on Ubuntu. Tiedätkö versiota? Sen varmaankin näkee esimerkiksi päätteessä komennolla

cat /etc/issue

Näytönohjaimesta voisi selvitä jotain antamalla komento

lspci

Laita tuloste sitten tänne.

Joku voi olla tästä eri mieltä, mutta mun mielestä Windows-pelien pelaamiseen on syytä olla Windows käytössä. Wine ei ole mitenkään täydellinen, vaikka onkin aika hyvä.[/quote]
Mistä löytyy komentorivi :-[
Muistan löytäneeni sen joskus mutten muista mistä

[quote=“Doping_Kala, post:5, topic:821”]Mistä löytyy komentorivi :-[
Muistan löytäneeni sen joskus mutten muista mistä[/quote]

Gnomessa Sovellukset --> Järjestelmätyökalut --> Pääte.

En ymmärtänyt. Siis miten niin Gnomessa sovellukset? Ainoa sovellukset palkki minkä löydän on tuo tuolla yläkulmassa eikä sieltä löydy järjestelmätyökaluja.

Sori, oon vaan uus käyttämään ubuntua ja kaikki tuntuu niin vaikeaselkoiselta. :-[

Linux-maailmassa on kaksi johtavaa työpöytäympäristöä, Gnome ja KDE. Pelkästä jakelun nimestä ei välttämättä voi päätellä mitä työpöytäympäristöä kukakin käyttää. Monissa jakeluissa, kuten Ubuntussa, Gnome on nykyisin oletuksena, mutta niihin voi asentaa myös KDE:n (tai XFCE:n tai LXDE:n tai mitä muita työpöytäympäristöjä nyt onkaan). Gnomesta ja KDE:stä kannattaa vilkaista vaikka http://linux.fi/wiki/GNOME ja http://linux.fi/wiki/KDE .

Sinulla on siis käytössä Gnome. Valitettavasti tilannetta sotkee vielä se, että eri jakeluissa saman työpöytäympäristön valikot voivat olla hieman erilaiset. Ainakin Fedorassa Pääte tosiaan löytyy tuolta Sovellukset -> Järjestelmätyökalut -valikosta. Ubuntussa Pääte taitaa löytyä Sovellukset -> Apuohjelmat -valikosta.

[quote=“vpv, post:8, topic:821”]Linux-maailmassa on kaksi johtavaa työpöytäympäristöä, Gnome ja KDE. Pelkästä jakelun nimestä ei välttämättä voi päätellä mitä työpöytäympäristöä kukakin käyttää. Monissa jakeluissa, kuten Ubuntussa, Gnome on nykyisin oletuksena, mutta niihin voi asentaa myös KDE:n (tai XFCE:n tai LXDE:n tai mitä muita työpöytäympäristöjä nyt onkaan). Gnomesta ja KDE:stä kannattaa vilkaista vaikka GNOME – Linux.fi ja KDE – Linux.fi .

Sinulla on siis käytössä Gnome. Valitettavasti tilannetta sotkee vielä se, että eri jakeluissa saman työpöytäympäristön valikot voivat olla hieman erilaiset. Ainakin Fedorassa Pääte tosiaan löytyy tuolta Sovellukset → Järjestelmätyökalut -valikosta. Ubuntussa Pääte taitaa löytyä Sovellukset → Apuohjelmat -valikosta.[/quote]
Kiitos, loistavaa! Nyt päästään asiaan. :slight_smile:

Ubuntun versio: Ubuntu 9.04
Näytönohjain… Holy crap! :o
Syötin koodin ja se antoi tällasen pinon tekstiä:

00:00.0 Host bridge: ATI Technologies Inc RS480 Host Bridge (rev 10) 00:02.0 PCI bridge: ATI Technologies Inc RS480 PCI-X Root Port 00:12.0 SATA controller: ATI Technologies Inc SB600 Non-Raid-5 SATA 00:13.0 USB Controller: ATI Technologies Inc SB600 USB (OHCI0) 00:13.1 USB Controller: ATI Technologies Inc SB600 USB (OHCI1) 00:13.2 USB Controller: ATI Technologies Inc SB600 USB (OHCI2) 00:13.3 USB Controller: ATI Technologies Inc SB600 USB (OHCI3) 00:13.4 USB Controller: ATI Technologies Inc SB600 USB (OHCI4) 00:13.5 USB Controller: ATI Technologies Inc SB600 USB Controller (EHCI) 00:14.0 SMBus: ATI Technologies Inc SBx00 SMBus Controller (rev 13) 00:14.1 IDE interface: ATI Technologies Inc SB600 IDE 00:14.2 Audio device: ATI Technologies Inc SBx00 Azalia (Intel HDA) 00:14.3 ISA bridge: ATI Technologies Inc SB600 PCI to LPC Bridge 00:14.4 PCI bridge: ATI Technologies Inc SBx00 PCI to PCI Bridge 00:18.0 Host bridge: Advanced Micro Devices [AMD] K8 [Athlon64/Opteron] HyperTransport Technology Configuration 00:18.1 Host bridge: Advanced Micro Devices [AMD] K8 [Athlon64/Opteron] Address Map 00:18.2 Host bridge: Advanced Micro Devices [AMD] K8 [Athlon64/Opteron] DRAM Controller 00:18.3 Host bridge: Advanced Micro Devices [AMD] K8 [Athlon64/Opteron] Miscellaneous Control 01:00.0 VGA compatible controller: nVidia Corporation G72 [GeForce 7300 SE] (rev a1) 02:03.0 Ethernet controller: Realtek Semiconductor Co., Ltd. RTL-8139/8139C/8139C+ (rev 10) 02:05.0 FireWire (IEEE 1394): Texas Instruments TSB43AB22/A IEEE-1394a-2000 Controller (PHY/Link) 02:09.0 Multimedia controller: Philips Semiconductors SAA7131/SAA7133/SAA7135 Video Broadcast Decoder (rev d1)
Selvisiköhän tuosta mitään :S

Tämä on uusin vakaa Ubuntun versio, hyvä.

01:00.0 VGA compatible controller: nVidia Corporation G72 [GeForce 7300 SE] (rev a1)

Tämähän se näytönohjain on. Ubuntu tutuksi -wikikirja antaa seuraavanlaiset ohjeet: Ubuntu tutuksi/Laitteisto – Wikikirjasto . Siellä pitäisi olla tuollainen ohjelma kuin Järjestelmä → Ylläpito → Laiteajurit, josta näytönohjaimelle saisi asennettua ajurin. Minä käytän niin vähän Ubuntua, että en osaa sanoa tämän tarkemmin.

[quote=“vpv, post:10, topic:821”][quote author=Doping_Kala link=topic=841.msg4559#msg4559 date=1254571392]
Ubuntun versio: Ubuntu 9.04
[/quote]

Tämä on uusin vakaa Ubuntun versio, hyvä.

Tämähän se näytönohjain on. Ubuntu tutuksi -wikikirja antaa seuraavanlaiset ohjeet: Ubuntu tutuksi/Laitteisto – Wikikirjasto . Siellä pitäisi olla tuollainen ohjelma kuin Järjestelmä → Ylläpito → Laiteajurit, josta näytönohjaimelle saisi asennettua ajurin. Minä käytän niin vähän Ubuntua, että en osaa sanoa tämän tarkemmin.[/quote]
IHANAA!!! Nyt toimii kaikki pelit aina 2D:stä 3D:hen juuri niinkuin pitääkin ja fps on taas tuossa 30-40. Olen erittäin kiitollinen ;D

Vielä olisi kuitenkin sellainen ongelma, että peleissä äänet tulee myöhässä :(. Eihän se muuten häiritse, mutta jos yritän pelata Stepmaniaa tai vastaavaa niin sitten se alkaa tuntua ongelmalta.