Mikä jakelu ja miten päivittää, kun koneessa ei ole jatkuvaa nettiyhteyttä?

Olisi tarkoitus rakennella vanhoista osista kone sellaiseen käyttöön, että kiinteä nettiyhteys ei ole mahdollista, satunnainen kännykkäyhteys ehkä. Nyt mietityttää jakelun valinta.

Itselleni Fedora olisi toki se ensimmäinen vaihtoehto, mutta Fedoraan tulee päivityksiä usein ja paljon. Jakeluversiosta toiseen voi kyllä helposti siirtyä DVD-päivityksellä. Päivityksiä voi kerätä ns. service packiin pkgenpack-komennolla, ainakin periaatteessa, mutta Fedora 10:ssä en saa sitä toimimaan. Mahdollisuudet kuitenkin olisivat.

Fedoran tapainen, mutta konservatiivisempi jakelu olisi CentOS, mutta sen suomen kielen tuki on hieman heikompaa, käännökset eivät ole kovin tuoreita ja oikolukupaketteja ei ole. No, viimeinen pointti on osittain omakin vikani, kun en ole niitä epel-pakettivarastoon tehnyt. CentOS ei myöskään käytä PackageKitiä, joten päivitysten “kerääminen” pitäisi hoitaa jotenkin muuten.

Debian Lenny ja Ubuntu 8.04 olisivat tietysti omalla tavallaan hyviä ratkaisuja, molemmissa on Voikko-ohjelmistot paketoituna ja hyvät suomennokset. Tietääkö kukaan, onko Debianille tai Ubuntulle tuollaista ohjelmaa, joka keräisi päivitykset vaikkapa usb-tikulle, mistä ne olisi sitten helppo asentaa ilman nettiyhteyttä.

Itse itselleni vastaten, pikaisella googlaamisella ja kokeilulla löytyi seuraavanlaisia ratkaisuja: Fedorassa on paketissa gnome-packagekit-extra työkalu nimeltä gpk-service-pack, jolla varmaankin onnistuisi tuo service packien tekeminen. Ei nyt ole oikein mitään mahdollisuutta kokeilla sitä käytännössä.

Ubuntua ja Debiania varten löytyi ohjelma nimeltä Keryx: http://keryx.betaserver.org/. Tämäkin näyttää oikein hyvältä ja on suunniteltu siten, että päivitykset voi ladata käytännössä melkein miltä tahansa koneelta, koska ohjelma on toteutettu pythonilla ja wxWidgetsillä. Enpä tätäkään ole voinut vielä käytännössä kokeilla.

PackageKit on Fedorassa oletuksena mukana, mutta Keryxistä ei näytä olevan virallisia Ubuntu- tai Debian-paketteja. Sekin kuitenkin vaikuttaa olevan ainakin tällä hetkellä aktiivinen projekti, viimeisin julkaisu on tehty tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä sopivimmalta ratkaisulta vaikuttaisi kuitenkin Ubuntu 8.04, siinä ei varsinaista jakeluversiota tarvitsisi päivittää kuin vasta keväällä 2011, toivottavasti Keryx tai jokin vastaava ratkaisu sitten todellisessa käytössä toimii.

Debian on minusta aika mukava tuohon, kun päivityksiä tulee melko vähän, ja koko varaston saa helposti optisellekin medialle.

http://apt-proxy.sourceforge.net/


Eero

Fedora tuskin on tuollaiseen käyttöön paras valinta. Useat jakelut voi koota core/minimi-asennuksena, johon valitsee vain itselleen tärkeät ohjelmat. Näiden jakeluun asennettujen ohjelmien päivittäminen ei ole kovin vaativa operaatio.
Kun käytössäsi on muita jakeluja, joiden päivityksiä voit seurata, tiedät aika tarkkaan, mitkä tietoturvaan liittyvät ohjelmat olisi syytä päivittää myös tuossa ko. jakelussa.
PS. Myös Fedoran voi asentaa varsin minimi-asennuksena omien tarpeiden mukaan, mutta oletuksena Fedoraan tulee säännöllisesti päivityksiä. Jos kone ei ole netissä - ei päivityksillä ole niin suurta merkitystä.

Kävi sitten niin, että Ubuntu alkoi jumittamaan. Luulin että vika olisi ollut Ubuntussa, mutta myöhemmin selvisi, että virtalähde ei anna tasaisesti jännitettä, joten se on vaihtokunnossa. Tuli kuitenkin jo ladattua varuiksi Debian Lennyn asennuslevy, niin asennanpa sitten sen kuitenkin, osittain ihan mielenkiinnostakin. Pitänee hankkia uusi virtalähde, kunhan arki koittaa.

Kun muep mainitsi tuosta, että Debianin koko varaston saa vaikka DVD-levyillä, niin osaatteko sanoa, että pystyykö esim. 5.0:sta päivittämään 5.0.1:een tai vastaavaan “korjausjulkaisuun” DVD-levyiltä?

Pitäisihän sen onnistua kunhan vaan kerrotaan että haetaan niitä paketteja levyltä.
Sekä se että levyllä on sitten uudemmat paketit toki. Tuon apt-proxyn avulla tuon päivitysvaraston rakentaminen onnistunee siinä sivussa kun kiinteän yhteyden omaavaa debian/ubuntu konetta päivittelee…