Ubuntu ja kiintolevy

Moi foorumilaisille!
Tuli vaihdettua XP Ubuntuun, joten tälle foorumille tulee varmaankin olemaan käyttöä. Linuxin/Ubuntun kummallisuuksia on nyt tullut tutkittua tässä neljä päivää, ja eipä voi sanoa että olisi ollut ihan ongelmatonta. Asennus sujui helposti, mutta sen jälkeen kone laittoi muutaman kerran virhelmoituksia käynnistäessä. Päivitys kuitenkin näyttää korjanneen sen ongelman. Joitakin hieman epäselviä asioita on vielä, esimerkiksi ääniajureissa (ALSA ja JACK, jonka asensin Renoisea varten) mutta toistaiseksi kaikki toimii ihan kelvollisesti.
Erääseen asiaan kaipaisin kuitenkin neuvoa. Asensin Linuxin vanhan Windows XP:n päälle, ja sen rinnalla ollut D: asema jäi ennalleen. Linux löysi sen automaattisesti, ja näyttää sen “taltiona”. Gparted näyttää sen levynä dev/sdb1. Pääsen käsiksi tiedostoihin jne, mutta Audacious ei osaa soittaa siinä olevia biisejä soittolistalta, ennen kuin olen avannut kiintolevyn kerran. Vasta siinä vaiheessa myös levyn kuvake ilmaantuu työpöydälle.
Se pitäisi ilmeisesti jotenkin mountata kiinteästi osaksi systeemiä?
Yritin aiemmin muuttaa niitä levyn oikeuksia sudolla, mutta sain virheilmoituksen: “Nautilus-Share-Message: Called “net usershare info” but it failed: komento ‘net usershare’ palautti virheen 255: net usershare: cannot open usershare directory /var/lib/samba/usershares. Error Tiedostoa tai hakemistoa ei ole. Please ask your system administrator to enable user sharing.” Tämä siis tulee jos pelkästään avaan levyn sudolla ja valitsen “ominaisuudet”, ilman että teen mitään sen lisäksi.
Voisiko joku antaa tuohon asiaan neuvoa?

Yleensä levyt liitetään joko käytön aikana mount-komennolla tai erilaisilla automaattisilla systeemeillä tai sitten käynnistyksen aikana /etc/fstab-tiedoston määritysten mukaan.

http://linux.fi/wiki/Fstab

Luultavasti paras ratkaisu olisi ensin katsoa mikä on osion nimiö (label) tai tunniste (uuid) blkid-komennolla:

Tuosta tulosteesta pitää etsiä se halutun osion rivi ja siitä haluttu tunniste. Sitten muokataan /etc/fstab:ia:

Lisätään alla oleva rivi ja tallennetaan. /media/joku_hakemisto-niminen hakemisto pitää olla olemassa ja voit siis tietenkin laittaa siihen minkä vain liitospisteen (hakemiston).

Testaus (kyseinen osio ei saa olla liitettynä, jotta tuo rivi tulee testattua):

Tämän jälkeen tuo liittyy automaattisesti käynnistettäessä.

Tiedostojen oikeudet eivät välttämättä tuolla tavalla mene ihan niin kuin toivoisit, mutta voimme katsoa niitä vielä uudestaan, jos tuo toimii hyvin. Windows kun käsittelee tiedostojen oikeuksia vähän eri tavalla kuin Linux, joten paras tulos saavutetaan käyttämällä Linuxissa Linuxin tiedostojärjestelmiä ja Windowsissa sen omia, mutta ristiinkäyttökin onnistuu, kunhan sen huomioi.
Tuossa vielä mahdollisesti jotain hyödyllistä (erityisesti oikeuksista): http://askubuntu.com/questions/331420/automount-ntfs-partition-like-nautilus-do

Se auttoi, kiitos neuvoista!