Pc:ssäni on toisella kiintolevyllä XP Pro ja toisella Ubuntu 9.04
XP-levyn ollessa master ja Ubuntu-levyn slave, XP käynnistyy normaalisti täysin Ubuntusta välittämättä.
Kun U on master ja XP slave, U:n käynnistys loppuu ja tulee system halted.
Kun XP on kokonaan irti, U käynnistyy täysin normaalisti.
Onko mahdollista - ja jos on, niin miten, saada käynnistys siten, että voi valita, kumpi milloinkin käynnistyy, siis ihan softalla, ilman piuhojen repimistä? Ja tärkeää olisi, ettei tarvitse päivystää sormi napilla, ettei toinen jonkin ajan kuluttua käynnisty defaulttina, jos ei ole oikeaan aikaan nappia painamassa.
Haluan nimenomaan, että ne ovat eri levyillä, mikäli vain mahdollista ja varsinkin wubiasennus on täysin poissuljettu ajatus.
Siis hyviä neuvoja tarvitaan ja jos mahdollisuudet ovat 0, niin sekin paikkansa pitäessään on hyvä neuvo…
[quote=“Oopust, post:1, topic:999”]Kun U on master ja XP slave, U:n käynnistys loppuu ja tulee system halted.
Kun XP on kokonaan irti, U käynnistyy täysin normaalisti.[/quote]
Asensitko Ubuntun sellaisella metodilla, jolla poistit Windows-levyn ensin käytöstä?
Grub on käynnistin, joka asennetaan MBR:ään eli boottaavan levyn alkuun. Grub
valikoista käynnistetään haluttu käyttöjärjestelmä. Grub toimii hyvin ja sen konfi-
gurointiin käy tiedostosta /boot/grub/menu.lst. Hakemistossa /boot/grub on
device.map tiedosto, joka osaltaan määrittelee levyt. Jos windows levy ei ollut
käytössä asennuksen yhteydessä, on tuo device.map puutteellinen.
Grub:iin voi määritellä, mikä käyttöjärjestelmä tietyn ajan jälkeen automaattisesti
käynnistyy. Määriteltävissä on myös vaihtoehto, että tuo valinta on tehtävä itse -
tai ajan voi määritellä hyvin pitkäksi, jolloin käyttäjällä on varmasti aikaa valita
käyttöjärjestelmä.
Korjausvaihtoehtoja voisi olla, määritellä grub uudelleen - ja asentaa se silloin, kun
Windows levy on paikallaan masterina. Tällöin grub asentuu Windows-levyn MBR:ään.
Grubin uudelleen asennus voidaan tehdä Ubuntun asennuslevyn Live-CD -vaihtoehdolla.
Ohjeita löytynee grub-manuaaleista. http://wiki.ubuntu-fi.org/Grub-kaynnistyslataaja
Vaatimaton vinkki: ennen grub:in asennusta master-levyn (Windows) mbr:ään, voit ottaa MBR:stä imagen dd -ohjelmalla.
Asensin grubin, ensin sudo grub-install /dev/sda , mutta se ei löytänyt mitään, sitten sudo grub jne… Homma hoitui aivan ohjeiden mukaisesti. W-levy oli tuolloin master ja U slave, molemmissa myös virta.
Käynnistin sen jälkeen koneen noilla suhteilla, jolloin W käynnistyi normaalisti. “Oma tietokone” ei näe U-levyä lainkaan, eli sitä ei W:n kannalta ole olemassa.
Vaihdoin U>master, W>slave, U käynnistyi normaalisti. Sijainneissa näkyy W-levy, josta saa myös tiedostot esiin.
-! Mainitsematta jäänyttä: Levyt ovat siis IDE ja samassa kaapelissa, IDE1-liittimessä, IDE2-liittimessä on cd ja dvd
Eli heränneitä kysymyksiä:
Jos jätän U:n masteriksi, saako ja miten nyt siihen käynnistysvalikon?
Tai jos vaihdan ne , esim U-levy ja dvd IDE 1 ja W-levy IDE2… ja U biosissa ensimmäisenä boottaavaksi… (cd:n voin kyllä heittää kaappiin "sitä-voi-joskus-tarvita-romppeen sekaan) Onko järkeä vai ei?
Edit Klo 20:07 :
Asensin raudat toisen kysymykseni mukaisesti.Windows käynnistyi normaalisti, oma tietokone ei löytänyt Ubuntu-levyä, mutta laitehallinnassa se kyllä näkyi (josko sitten olisi näkynyt aikaisemminkin, tiedä sitten…)
Vaihdoin boottijärjestyksen dvd - U-levy - W-levy, Ubuntu käynnistyy normaalisti, W-levy sekä ulkoinen kiintolevy näkyvät.
Eikös tuonne jo asennuksessa asennettu Grub, kun kerran Windows-levy oli irroitettu.
Itse siis pitäisin ihan alkuperäisen levyjärjestyksen, ja asentaisin Grub:in oletuksena
löytyvän masterin MBR:ään. Mutta homman pitäisi toimia, jos vaihdat /boot/grub/device.map
tiedoston vastaamaan “virittelemäsi” biossin asetuksia.
Ongelma on mahdollisesti se, että Linux ei käytä emolevysi Bios-määrityksiä enää silloin,
kun kernel käynnistyy. Eli kernelille pitäisi osata kertoa, miten sen pitää levyjä käsitellä.
Ongelma tulee vieläkin konkreettisemmaksi, jos emolla on sekä ide- sekä sata-levyjä.
Vanhemmat kernelit tunnistavat ide-väyltä /dev/hd* ja taas sataväylät /dev/sd* -laitteina.
Uusimmat kernel-versiot (libata) taas käyttävät kaikkia massamuistilaitteita /dev/sd* -laitteina.